Värikylvyn tausta -
elintarviketaidetta yhteisötaiteen menetelmin


Elintarvikkeet eli ruoka on ihmiselle merkityksellistä. Kaikki elollinen tarvitsee ravintoa, joten ruuan merkitys ihmiselle on elintärkeä. Ilman ravintoa emme pysyisi hengissä ja ilman sen monipuolisuutta sairastumme. Ruokailun tarkoitus on siis pitää meidät elossa ja terveinä. Nautinto on tästä näkökulmasta toissijainen asia. On siis eri asia syödä ja aterioida. Vaikka syöminen on arkista nälän ja janon tunteen sammuttamista, hengissä ja terveenä pysymistä, aterioidessa me haemme nautintoa. Ruoan merkityksellisyyden miettiminen ja siitä puhuminen herättää aina, jos ei ihan näläntunnetta, niin ainakin mielitekoja. Ruuan ulkonäkö kertoo paljon, samoin tuoksu, mikä usein ohjaa makuakin ja mielikuvia siitä miltä lautasella oleva annos maistuu. Kahvinkeittimen ääni, rasvan tirinä pannulla, kun pannuun laitetaan silakkapihvi, espressokeittimen pulputus, rohina ja rumpsutus, tuovat kaikki pelkkinä kuviteltuina ääninä mieleen silakkapihvit perunamuusin kera ja mahtavan kahvihetken ihanassa kahvilassa. Ruoka on moniaistillista ja mielikuvia herättävää. Miten jostakin näin mielenkiintoisesta, mutta arkisesta ja kaikkia koskettavasta voisi saada irti vielä enemmän?

Oman elintarviketaideuran voi katsoa alkaneeksi jo 80-luvulla, sillä huonona syöjänä lautaselleni syntyi varsin usein taideteos mm. muusista ja kukkakaalista maisemaksi voisulalampineen. Ateneumin Fluxus näyttelyssä vuonna 1992 oli esillä ruis-leipäpala, jonka päälle oli voista tehty sammakko. Teos oli Andrea Tippelin Voisammakko ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Teoksen innoittamana ruoanlaittooni nousi selkeästi esteettiset ja taiteelliset, ehkä hieman hulvattomatkin seikat. Kakkutaide ja elintarviketaide syntyi noista virikkeistä. Lautasen sisällöllisen makuharmonian rinnalle nousi myös värien ja muotojen harmonia. Harva meistä haluaa syödä rumaa ruokaa.

”Ei ruualla saisi leikkiä, ei se ole leikin asia…” Niin miten sen nyt ottaa – mikä on leikkiä? Ravintolapäivä on vuoden 2011 toukokuusta lähtien kasvattanut itsestään, ei pelkästään viehättävän ja kiinnostavan kaupunkitapahtuman, mutta myös ruoan arvostusta ja idearikkautta lisäävän ruokainnovaatioiden lähteen. Neljästi vuodessa pitkin kaupunkia, Suomea ja maailmaa ilmestyy ja puhkeaa kukkaan mitä ihmeellisimpiä ravintoloita virityksiä. Yhden päivän aikana kuka tahansa saa leikkiä ravintolan tai kahvilan pitäjää, mikä on ainakin kaikkien pienten tyttöjen unelma, sillä Suomessa tuskin on sellaista hiekkalaatikkoa, jolla ei olisi laitettu ruokaa ja tehty kakkuja.

 Pienten lasten ja vauvojen taidekasvatuksesta kiinnostuin lasteni havainnoinnin ja havainnoista syntyneiden huomioiden kautta, jotka väistämättä verkottuivat varhaiskasvatuksen ja taidekasvatuksen osaamiseeni. Huomasin lasteni olevan kiinnostuneimpia ja luovimmillaan, kun annoin heidän touhuta omista tarpeistaan lähtien. Koin tuon perunamuusitaiteen poikani tekemänä hänen lounas lautaselta ja havahduin taas uudelleen ruoka-aineiden moniaistilliseen maailmaan. Varsinainen sykäys elintarviketaiteeseen oli vauvojen tekemä taide, johon tutustuin kesällä 2003 käydessäni Tallinnassa. Kumu Taidemuseon aulan seinällä oli vauvojen tekemiä taideteoksia pinaatista ja perunamuusista. Odotin tuolloin esikoistani ja tuo vauvojen tekemä taide teki minuun suuren vaikutuksen. Lasteni kanssa kotona vietetyt vuodet olivat taidepainotteisia; heidän kanssaan taidetta tehden, heidän tekemäänsä taidetta ihaillen ja useissa taidenäyttelyissä ja taidetapahtumissa yhdessä käyden. Kotikaupunkimme Helsingin taidetarjonta avautui uudella tavalla lapsen näkökulmasta ja lasteni kokemukset taiteesta nostivat esille omia taidekokemuksiani. Toki myös vuosituhannen vaihde muutti kotikaupunkini Helsingin kulttuuri- ja taidetarjontaa ja tuolloin myös vauvoille ja vauvaperheille suunnatut taide- ja kulttuuritapahtumat syntyivät ja yleistyivät.

Suomessa vauvaikäisten kanssa tehtävää taidetta ja taidekasvatusta on kehittänyt Porin lastenkulttuurikeskus ja Satakunnan lastenkulttuuriverkoston toiminnanjohtaja Päivi Setälä yhdessä työpajaohjaajien kanssa. He ovat nimenneet kehittämänsä työskentelytavan Vauvojen värikylvyksi. Olin mukana ensimmäisessä Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Porin taidemuseon järjestämän vauvojen värikylpykoulutuksen vuonna 2006-2007. Tuo koulutus antoi suuren sykäyksen lähteä kehittelemään omaa taideimaisuani.

    
Keväällä 2007 aloin pitämään vauvojen värikylpyjä Helsingissä. Omaan työskentelytapaani vaikutti opetustyöhöni omaksuma David Kolbin kokemuksellinen oppimiskäsitys. Kokemuksellisen oppimisen tarkoitus on tukea ihmisen persoonallista ja sosiaalista kasvua lisäten ihmisen itsetuntemusta. Kolb kuvaa kokemuksellisen oppimisen kehänä, jossa kokemukset ja toiminnan etenevät toisiaan uudentavina ja tarkentavina kehinä. Kokemuksellisen oppimisen lähtökohta on omakohtainen kokemus, mutta pelkkä kokeminen ja tekeminen ei itsessään ole oppimista ja takaa sitä. Tarvitaan myös kykyä ja halua havainnoida ja tietoisesti pohtia ja käsitteellistää ilmiötä sopivan teorian avulla. (Kupias 2001,16.) Varsin pian ammatillisesta ja pedagogisista lähtökohdistani sekä oman allergisuuteni vuoksi luovuin värikylpyjä tehdessäni kaikista teollisesti tuotetuista valmisväreistä. Oma työskentelytapani alkoi kehittyä itselleni ominaisempaan suuntaan. Keväällä 2008 nimesin oman kehittelemäni taidepajakonseptin Elintarviketaiteeksi. Määrittelen itse elintarviketaiteen yhteisötaiteen ja aistitaiteen kenttään.

Yhteisötaiteessa ollaan mukana osana teosta ja projektia. Siinä keskiössä ovat ihmiset ja vuorovaikutus. Yhteisö osallistuu teokseen tai on osa teosta (Sederholm 2000, 113). Yhteisötaide on yhdessä tekemisen taidetta, dialogia, jossa käydään keskustelua taiteen välityksellä jostain tärkeänä pidetystä asiasta.  Taiteen määrittelemiseen yhteisötaiteeksi vaikuttaa, se millä tavalla yleisö osallistuu taiteen tekemiseen sekä sen vastaanottamiseen. Yhteisötaiteessa taiteen, taideteoksen, taiteilijan ja yleisön väliset suhteet tulevat uudelleenarvioitaviksi. Perinteiset käsitykset taiteilijasta tekijänä, taideteoksesta taiteilijan työn lopputuloksena ja yleisöstä, joka tulee katsomaan taidetta esimerkiksi taidemuseoon, on rikottu. Yhteisötaiteilija työskentelee tavallisesti ryhmän kanssa ja ulkona perinteisistä taiteen instituutioista. Taideteos on yhteisötaiteessa jotain, mikä syntyy yhteistyön tuloksena, mutta jo yhteistyötä voidaan kutsua taiteeksi. (Kantonen 2005, 49, 50.)

Käyttämäni menetelmät laajensivat elintarviketaidetta selkeästi osallistavaan yhteisötaiteelliseen suuntaan. Syksyn 2008 aikana Värileikki Tinturan taidepajojen toimintamalliksi muotoutui yhteisötaidekasvatuksellinen elintarviketaidepajamalli. Toiminimen Värileikki ja Elintarviketaide Tintura perustin syksyllä 2008.

Omakohtainen kokemus on tiedon lähteistä vahvin.
Aistitaidetta ja värileikkejä

”Marika täti, miksi heitit nuo tuohon?” Aa miksi heitin puolukoita lattialle valkoisen paperin päälle? Hyvä kysymys. Ei ole aiemmin kysyttykään. Minusta puolukoilla on mukava maalata. Niistä jää jo itsestään kaunis jälki, kun ne vierivät paperilla tehden tuollaisia herkkiä viivoja. Katso. ”Niin.” Ja tämä taideteos tuoksuu ja sitä voi maistellakin. Laitan puolukan suuhuni. Perässäni tehdään samoin. Irvistämme pienesti molemmat. Ja katsomme toisiimme. Minua otetaan kädestä kiinni ja viedään tiskialtaan luo. Sieltä ne puolukatkin tuli. ”Lisää?” Joo laitetaan lisää – maalataan seuraavaksi mustikoilla, nekin maalavat vieriessään.

Elintarviketaiteessa toiminnan keskiössä ovat aistit ja kokemus.

Värileikki ja Elintarviketaide Tinturan elintarviketaidepajoissani kaikki käytetyt värit tulevat elintarvikkeista eli ruoka-aineista. Käytän maistelun kestäviä, tuoksuvia ja värikkäitä raaka-aineita; marjoja, vihanneksia, viljoja ja mausteita, niiden eri muodoissaan. Mustikoita, puolukoita, tyrniä, vadelmia, ruusunmarjaa, viinimarjoja – kuivattuna, hillona, hyytelönä, jäisenä, lämpimänä kiisselinä tai ihan sellaisenaan; sosetta porkkanasta, perunaa muusina, herneitä, maissia, perunaa jauhona, rakeena ja perunajauhohyytelöä, joka on kuin jäätä. Maissijauhosta saa valuvaa, tahmeaa ja het-kessä kovettuvaa, mutta kuitenkin juoksevaa kiisseliä. Voi myös käyttää ryynejä, rakeita, jauhetta, rapisevaa, karkeaa, ropisevaa, makeaa, karvasta, mitä vaan. Taide-pajoissa elintarvikkeista saadun värin avulla maalataan paperia, kankaita, pahvia, tarjotinta tai mitä milloinkin erilaisin välinein (sormilla, siveltimellä, pikkuautoilla, papiljoteilla, palloilla, ym.). Taidetta siis syntyy vaikkapa marjoista, mausteista, suklaasta, kahvista, kiisseleistä ja hyytelöistä; täytekakusta tai leivoksesta, puhumattakaan suklaakonvehdeista tai lakritsasta.

 
Elintarviketaidetoiminnan tarkoituksena on rohkaista osallistuja visuaaliseen ilmaisuun, moniaistiseen tutkimiseen ja ihmettelyyn turvallisin ruoka-ainemateriaalein. Moniaistillinen taidekokemus sopii kaiken ikäisille, erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille. Elintarviketaidetta, jossa vauvat ja taaperot tutustuvat värien ja materiaalien maailmaan vanhempiensa kanssa, kutsun värileikiksi. Aikuisten kanssa tehtäviä elintarviketaideryhmiä nimitän aistitaidepajoiksi.

Aistitaidepaja hyödyntää yhteisötaiteen menetelmiä kohdata yksilö ja yhteisö. Lähtökohtana on kokemus, kehollisuutemme aisteineen ja mieli kerroksineen. Taide ravitsee monipuolisesti yksilön henkistä ja fyysistä kapasiteettia, mitä tarvitsemme niin yksilöllisesti, yhteisöllisesti kuin yhteiskunnallisestikin.

Työpajojani olen pitänyt Helsingin alueella museoilla (Tennispalatsin taidemuseo ja Järvenpään museo), Suomenkielisellä työväenopistolla Helsingissä ja Espoossa, Helsingin kuvataidekoululla, Annantalolla Picasson syntymäpäivillä ja useissa lasten tapahtumissa Helsingissä, Kouvolassa, Kotkassa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa.
Kesällä 2010 Järvenpään taidemuseossa oli vauvojen värikylpynäyttely – Syötävän ihana taidepaja.

Syksyn 2010 ja talven 2011 aikana  Värileikki/Elintarviketaide Tintura osallistui ”Selkenevää!” Seksuaalisen hyvinvoinnin vahvistamishankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on nostaa näkyville ammatillisissa toisen asteen oppilaitoksissa tekijöitä, jotka edesauttavat opiskelevien nuorten seksuaalisen identiteetin selkiytymistä. Tintura toteutti hankkeen oppilaitoksissa opettajille ja oppilaille elintarvike- ja aistitaidepajoja. Hankkeeseen liittyen ilmestyi seksuaalikasvatuksen käsikirja -SELKEE!, jossa on mukana artikkelini ”Aistillisuutta etsimässä elintarviketaiteen ja yhteisötaiteen menetelmin”.

Suomen Taiteilijaseura toteutti Suomen Säveltäjien ja Satakunnan ammattikorkea-koulun kanssa esiselvitysprojektin, jossa esiteltiin ja tarkasteltiin kuvataide- ja musiikkialan tuottamia hyvinvointipalveluhankkeita. Projektissa koottiin aineistoa siitä, mitä kulttuurin ja hyvinvoinnin alalla on tehty, nostettiin esiin innovatiivisia ideoita ja mietittiin, miten niitä voisi kehitellä eteenpäin. Esiselvityksen löydökset ja johtopäätökset on koottu raportiksi, jossa elintarviketaide ja Värileikki/Elintarviketaide Tintura on esiteltynä.

Elintarviketaide Tintura toimii vauvojen, taaperoiden ja naperoiden värikylpyjä tehdessä omalla elintarviketaiteen metodillaan varhaisiäntaidekasvatuksen kentässä. Työhyvinvointihankkeet, erilaiset projektit ja virkistymis-, elämänhallinta- ja voimauttamistaidepajat sekä ikäihmisille ja muistisairaille suunnatut elintarviketaidepajat ovat aistitaidetta ja taideterapiaa. 2013 tammikuussa alkaneet taideterapian opinnot ovat tuonneet minut elintarviketaiteeni ja aistitaiteeni kanssa siihen kohtaan, jossa voin sanoa tekevänsä omaa unelmien työtä.

Eniten työ tekijäänsä kiittää: vauvan ja vanhemman kontrolloimaton ja vallaton nauru, vanhuksen luottavainen katse syvälle silmiin, pieni osoittava sormi ja tarkkaavainen katse, herpaantumaton ihmetys, taaperon hämmentävän voimakas halaus ja vanhemman liikutus, ilon kyynel. Yhdessä koettu, jaettu, iloinen tekemisen hetki – aistimaan ja kokemaan saattaminen.

Alain de Botton on loistava!
http://www.artastherapy.com

http://www.youtube.com/watch?v=qFnNgTSkHPM

Yhteisötaiteesta kiinnostavaa asiaa Annika Lintervon gradussa
http://www.yhteisotaide.net/sivut/taide/